Markkinaehtoinen kiertotalous vaatii tukea

Tämän vieraskynä -kirjoituksen on kirjoittanut Erkki-Jussi Nylén, Ympäristöpolitiikan väitöskirjatutkija Tampereen yliopistosta

Erkki-Jussi Nylén, kuvaaja Jonne Renvall (Tampereen yliopisto)

Markkinaehtoisuus on määre, jota usein esitetään toimivien kiertotalousratkaisujen edellytykseksi. Tuskin kukaan uskoo, että kiertotalouden tulisi olla täysin julkista palvelua, mutta kun puhutaan markkinaehtoisuudesta, jää helposti huomiotta, että markkinoille ei noin vain pääse tasaveroisesti kilpailemaan. Julkisen sektorin tuella on usein valtava merkitys siinä, kuinka uudet ratkaisut voidaan kehittää kilpailukykyisiksi.

Julkisessa keskustelussa on usein painotettu kiertotalouden potentiaali luoda uusia markkinoita. Etuna vanhaan nähden on, että kiertotalousratkaisujen nähdään ratkovan ympäristöongelmia ja tuottavan samalla taloudellista lisäarvoa. Tämän perusteella aikeet vaikuttavat hyviltä, mutta puhtaan pöydän sijaan kiertotalousratkaisujen kehittäminen aloitetaan helposti takamatkalta. Olemassa olevat ratkaisut tuottavat palveluja ja hyödykkeitä entiseen malliin. Tämän sivuvaikutuksena on helposti se, että uusien ratkaisujen kehittämispyrkimykset ja murtautuminen markkinoille hankaloituu. Tutkimuksessa tätä ilmiötä kutsutaan lukkotilanteeksi (lock-in).

Lukkotilanne rakentuu erilaisista eduista, joiden avulla jo olemassa olevat ratkaisut ja niitä tuottavat toimijat suojautuvat uusien ratkaisujen tuomalta haasteelta, joko tahattomasti tai tahallisesti. Näitä etuja ovat muun muassa olemassa oleva sääntely, tekniset standardit, infrastruktuuri sekä asiakkaiden ja raaka-aineiden toimittajien verkosto. Lisäksi olemassa oleva toimintatapa on jo koeteltu ja sillä on jo valmis asema markkinoilla, mikä tekee myös rahoituksen saamisesta helpompaa. Tämä kaikki edesauttaa lukkotilanteen ylläpitämistä. Lisäksi uudet ratkaisut voivat haastaa vanhaan toimintamalliin sitoutuneiden toimijoiden osaamisesta ja asemaa. Tämän vuoksi reaktiona on helposti muutoksen vastustus.

Julkisella sektorilla on voimavaroja ja tehokkaita keinoja tukea uusien toimintatapojen kehittämistä ja markkinaehtoistumista. Vaikutusvaltaisimpia keinoja ovat sääntelyn muuttaminen, verotus, takuuhinta ja julkiset hankinnat, mutta näiden välineiden käyttö vaatii, että uudet ratkaisut ovat teknisesti valmiita. Tukea kehittämiseen voidaan kanavoida projektirahoituksen kautta. Edellä mainittuja keinoja kannattelee poliittisen keskustelun tuoma selkänoja. Poliittisen keskustelun kautta tuodaan esille, miksi tuki-instrumentteja käytetään ja perustellaan syyt sille, miksi uusien toimintatapojen kehitystä suositaan. Poliittiseen keskusteluun kuuluu myös kiistely siitä, tulisiko julkisen sektorin antaa tukea ja osoitetaanko sitä oikeaan kohteeseen.

Kiertotalouden tarpeesta ollaan poliittisessa keskustelussa varsin yksimielisiä. Markkinaehtoisuus on monelta osin hyvä tavoite kiertotalousratkaisuille, mutta on huomattava, että prosessi ideasta kilpailukykyisen kiertotalousratkaisuksi voi olla pitkä ja mutkikas. Jos kiertotalousratkaisuja halutaan nopeasti, on tehokasta politiikkaa tukea niiden kehitystä ja markkinoille murtautumista julkisin resurssein ja keinoin.

Kirjoittaja:

Erkki-Jussi Nylén

Kirjoittaja on ympäristöpolitiikan väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hän analysoi tutkimuksessaan poliittishallinnollisia keinoja, joiden avulla kiertotaloutta on edistetty Suomessa.