Biodiversiteetti kiertää Hiedanrannassa

Tämän vieraskynä -kirjoituksen on kirjoittanut Jere Nieminen Villi Vyöhyke ry:stä

Kalle ja Anna keräämässä imeläkurjenherneen siemeniä 2/20.

Kiertotaloutta perustellaan usein sillä, että materiaaleja kierrättäessä luontoa säästyy. Itse luonto tai biodiversiteetti on kuitenkin kiertotaloudesta puhuttaessa usein ulkopuolista, eikä elävää luontoa juurikaan hahmoteta kiertävänä asiana. 

Villi vyöhyke -yhdistys aloitti Tampereen kaupungin ja Kestävien kaupunginosien kumppanuusmalli (KIEPPI) -hankkeen kanssa projektin Hiedanrannan alueen kasvillisuuden kehittämisestä. Tavoitteena on etsiä, valikoida ja kehittää Hiedanrannan nykyisestä kasvillisuudesta sellaista potentiaalia, että sitä voitaisiin hyödyntää tulevan uuden kaupunginosan viheralueiden kasvillisuutta perustaessa.

Nykyisellään Hiedanrannan alue on vanhaa tehdasaluetta, jolla ei juurikaan ole alkuperäisiä elinympäristöjä jäljellä. Alueella on paljon joutomaita, jonkin verran vanhaa kartanopuistoa ja pienehköjä metsiköitä. Kun Hiedanrantaan tulee uusi kaupunginosa, pääosa alueesta muokataan ja rakennetaan uudestaan. Vanhan kartanon puisto on säilymässä, mutta sekin tulee todennäköisesti muuttumaan paljon.

Miten alueen nykyistä kasvillisuutta voisi kierrättää osaksi uuden tulevan kaupunginosan kasvillisuutta? Kerätäänkö kierrättämistä varten alueelta siemeniä, taimia vai siemenpankkia? Miten kasvillisuutta voisi ”jatkojalostaa”, jotta vähäiset kasvustot voisivat tuottaa riittävästi aineksia vaikkapa laajojen niittyjen perustamista varten?

Hiedanrannan alueen harvinaisempia kasvilajeja ovat kissankita, keltamaite, ahdekaunokki, rohtomesikkä ja metsänätkelmä. Ei niin harvinaisia mutta ei yleisiäkään kasvilajeja alueella ovat ukontulikukka, neidonkieli, ketotuulenlento, pölkkyruoho, karvaskallioinen ja jänönsalaatti. Jotkin edellämainituista kasvilajeista voisivat olla osa Hiedanrannan tulevan kaupunginosan kasvillisuutta.

Entä miten suhtautua yleisiin kasvilajeihin? Voisiko jokin yleinen mutta näyttävä laji sisältyä Hiedanrannan vaalittavaan kasvillisuuteen? Kultapiiskua alueella kasvaa poikkeuksellisen runsaasti. Voisiko kultapiisku olla osa Hiedanrannan omaa niittysekoitusta?

Punakatkon siemeniä

Hiedanrannan alueella kasvaa myös joitain hyvin harvinaisia ja uhanalaisia kasvilajeja kuten punakatkoa, imeläkurjenhernettä ja kelta-apilaa. Kaikkien kasvien alkuperää ei tiedetä, eivätkä ne välttämättä ole alueella alkuperäisiä. Imeläkurjenherneeltä löytyy alueella pari kasvustoa, punakatkolta ja kelta-apilalta hieman enemmän. Niiden kasvustot eivät yllä siementuotannossaan kovin suuriin määriin, joten kasvustojen siementen tuottokykyä on vahvistettava, jotta niistä olisi uusien niittyjen perustamiseen.

Kasvilajien valikointiin vaikuttaa myös se, perustetaanko kuivia ketoja, reheviä niittyjä vai jotain muuta. Kasvilajistolla on myös kulttuurillista merkitystä, mikä tulisi huomioida valinnoissa. Porin Reposaari on tunnettu erityisestä painolastikasvillisuudesta, joka on levinnyt alueelle aikoinaan laivaliikenteen mukana. Reposaaressa yleiset nuokkukarhiaiset ja rohtorastit luovat alueelle kiinnostavan maisemallisen ilmeen. Painolastikasveja löytyy Reposaaren hoidetuilta ja vähemmän hoidetuilta viheralueilta tarkoituksellisesti ja tarkoituksettomasti.

Ovatko Hiedanrannan kasvillisuuden kehittämisen kannalta kiinnostavia kasvilajeja vain uhanalaiset, harvinaiset ja alkuperäiset luonnonkasvit, vai voisiko niiden rinnalla vaalia kiinnostavia kulttuurilajeja? Kannattaisiko valikoida myös näyttäviä kasvilajeja, jotka muodostaisivat omaleimaisen ilmeen Hiedanrannan alueen tuleville niityille? 

Näihin kysymyksiin vastaamme projektissa tämän ja ensi vuoden aikana. Selvitämme kasvillisuuden kehittämispotentiaalia, teemme siemenpankin kasvatuskokeiluja ja keräämme siemeniä jatkokasvatukseen.

Punakatkon sirkkataimia

Alueen biodiversiteetin kierrättämistä voisi verrata vaikkapa purkukuntoisten rakennuksien osien kuten ovien, ikkunoiden ja lämpöpattereiden hyödyntämiseen. Valikoivalla otteella alueelta saadaan irti käyttökelpoisia osia jatkojalostukseen ja -käyttöön. Kaupunginosia ja asuinalueita rakentaessa on Suomessa  menetetty liikaa merkityksellistä kasvillisuutta.

Kirjoittaja ja kuvat:

Jere Nieminen, Villi vyöhyke ry.