Alustavia pohdintoja kumppanuusmallista: työkalu yksityisten ja julkisten toimijoiden yhteistyön kehittämiseen.

Haluan varoitella lukijaa heti tähän alkuun, että tämä blogiteksti ei välttämättä ole täysin koherentti ja se ei välttämättä etene koko aikaa ihan loogisesti. Lisäksi siinä käsitellään pariakin teemaa, joilla tiedän olevan linkit toisiinsa, mutta ne eivät ole vielä ihan kirkastuneet minulle. 

Halusin kuitenkin kirjoittaa hieman tekstiä ajankohtaisista asioista, joita pyörittelemme tällä hetkellä KIEPPI -hankkeessa vaikkei sen sisältämät pointit olisikaan täysin 'valmista kamaa'. Tämä blogi kuvaa myös sitä, että kehittämisessä ja siihen liittyvässä muutosprosessissa asiat eivät ole millään tavalla selkeitä ja koherentteja vaan joudumme itsekin hapuilemaan ja oppimaan koko ajan. Ja näinhän sen kuulukin olla: jos jokin kehitettävä asia olisi jo alussa täysin selkeä kokonaisuus, niin se olisi jo tehty historiassa eikä sitä kannattaisi enää uudestaan keksiä. Olemme siis KIEPPI -hankkeessa oikeilla raiteilla ja uuden äärellä ainakin tämän väitteen perusteella :) Ja lopultahan asiat aina lähtee selkeytymäään, kun epävarmuudesta huolimatta asioita ja teemoja työstetään eteenpäin. 

KIEPPI -hankkeen päätuotosta kumppanuusmallia voi myös ajatella prosessina, joka rakentuu koherentimmaksi askel askeleelta. Aloitimme kumppanuusmallin "rakennusprosessin" vuoden vaihteessa, jolloin meillä oli todella sekava kuva mallin tavoitteista, sisällöstä ja mudosta. Pikkuhiljaa malli on lähtenyt selkenemään lukuisien tapaamisen, markkinavuoropuheluiden, tarjouspyynnön kirjoittamisprosessin, saatujen tarjouksien ja lopulta valitun konsultin työn. Tämän blogin ajatukset istuvat tähän jatkumaan ja ne tuottavatkin osaltaan rakennuspalikoita ensi keväänä valmistuvalle kumppanuusmallille. 

Mutta siirrytäähän pikkuhiljaa nyt itse tekstiiin... Ja kommentoikaa ihmeessä blogin alareunaan ajatuksistanne mitä blogi herättää. Ne ovat kullanarvoisia meille ja kumppanuusmallia tekevälle konsultille! Olisi mahtavaa, jos yhdessä löytäisimme linkit blogissa käsiteltävien asioiden välille! Tai vielä parempaa: jos kiinnostuitte tämän blogin ajatuksista ja haluaisitte pohtia yhdessä miten Tampereella näitä asioita voisi edistää, niin ottakaa erittäin matalla kynnyksellä yhteyttä (s-posti alla).

___________________________________________________________________________________

Uskaltaisin väittää, että nykyään kiertotalouden päämäärät ovat paljon paremmin selvillä kuin itse keinot, joilla yhteiskunnat pääsevät näihin tavoitteisiin. Esimerkiksi Tampereen Hiedanrannan kaupunginosassa on jo hahmoteltu pitkälle vietyä kuvausta kiertotalouden mukaisesta kaupunginosasta (kuvion on tuottanut Tuomo Joensuu Tampereen yliopistolta): 

Vaikka päämäärien hahmottelu on vallannut suurimman osan kehittämistyöstä, niin kaupungeissa käydään toki keskustelua myös keinoista tavoitteiden saavuttamiseksi. Esimerkiksi KIEPPI -hanke alunperin syntyi siitä havainnosta, että kiertotalouden tapainen systeemitason muutos vaatii aivan uudenlaista kumppanuutta julkisten ja yksityisten toimijoiden välillä ja muutoksen tulee tapahtua kaikilla yhteiskunnan tasoilla eikä vastuuta muutoksesta voi siirtää esimerkiksi yksin liiketoimijoille. Tämä johtuu siitä, että julkisessa toimintaympäristöllä ja niiden sisältämillä instituutioilla, säännöillä, luvituksilla, verotusrakenteilla, infrastruktuureilla ja hankintakriteereillä on kuitenkin valtava vaikutus siihen millainen toiminta on liiketoiminnallisesti kannattavaa ja mikä ei.

Kumppanuuksien kehittäminen taas vaatii, että näiden eri markkinaosapuolien rooleja sekä yhteisiä vuorovaikutustapoja arvioidaan uudelleen ja pyritäänä etsimään vastauksia seuraavanlaisiin kysymyksiin: mikä rooli kaupungilla on kiertotalouteen siirtymisessä? Entä mikä rooli taas yrityksillä? Miten nykyisten roolien tulisi muuttua kiertotalouden tavoitteiden saavuttamiseksi? Miten eri toimialojen "kypsyysaste" vaikuttaa eri toimijoiden rooleihin muutoksen läpiviennissä? jne.

Näihin kysymyksiin ei kukaan vielä tiedä vastausta. Selvää kuitenkin on, että nämä uudet roolit eivät vain ”tipu taivaalta” esimerkiksi minkään yksittäisen hankkeen toimista vaan esimerkiksi kaupunkikehittämisen näkökulmasta aluekehittämisen eri osapuolet joutuvat itse hapuleimaan sopivia rooleja yhdessä tekemisen ja oppimisen kautta. Keinot kiertotaloustavoitteiden saavuttamiseksi täytyy siis neuvotella kollektiivisesti eli eri toimijoiden täytyy nousta pois omasta poterosta ja rakentaa toimintaansa uudelleen suhteessa muihin markkinaosapuoliin. Jokainen osapuoli joutuu siis etsimään uusia mahdollisuuksia toimia astumalla tuntemattomaan, ottamalla riskejä, rikkomalla nykyisiä toiminnan reunaehtoja sekä erityisesti vuorovaikuttamaan uudella tavalla toisten ekosysteemin toimijoiden kanssa luultavasti pitkiäkin aikoja, jotta voidaan vastata selkeästi kysymykseen ”kenen pitäisi tehdä ja mitä kunnianhimoisten kiertotaloustavoitteiden saavuttamiseksi”. KIEPPI -hankkeena voimme tietysti olla ikäänkuin fasilitoimassa ja sujuvoittamassa osaltamme tätä prosessia. Käytännössä asiat eivät kuitenkaan kehity ilman asianomaisten tahojen käytäntöjen ja toimintatapojen muutosta. Aluekehittäjiltä ja kehitysorganisaatioilta vaaditaankin aivan uudenlaista kyvykkyyttä sellaisen sosiaalisen kentän luomiseksi, jossa on hedelmällistä neuvotella yhteistä toimintatavoista ja keinoista kiertotaloustavoitteiden saavuttamiseksi.  

Tällainen hapuilu vaatii resursseja niin organisaatioilta että itse kehittäjiltä. Hapuilu on oikeasti raskasta, koska uuden oppiminen sisältää epävarmuutta, se rikkoo vallitsevia sääntöjä miten eri toimijat ovat tähän asti tehneet yhteistyötä, se hidastaa olemassa olevia prosessia jne. Luultavasti tästä johtuen harmittavan usein eri markkinaosapuolet siirtävät vain vastuuta toisilleen kestävyystavoitteiden hoitamisessa: kaupungin (+muun julkisen sektorin) näkökulmasta vastuu on yksittäisillä yrityksillä, sijoittajilla ja kuluttajilla, ja toisaalta yksityisten toimijoiden näkökulmasta julkisen sektorin luomat yhteiskunnalliset rakenteet (verotus, julkiset hankinnat, regulaatio, innovaatiotuet yms.) luovat liiketoimintaympäristön, jossa kestävä liiketoiminta on taloudellisesti mahdotonta ja näin julkisella sektorilla olisi vastuu asioiden muuttamisesta. Ja tämä vastuiden palloittelu taas johtaa monella sektorilla todistettuun "muna-kana" ongelmaan, jossa kukaan toimija ei ota ensimmäistä askelta asioiden muuttamiseksi.

Selvää kuitenkin on, että ilman hapuilua ja uusien roolien sekä toimintatapojen etsimistä emme voi mitenkään olettaa tulevaisuuden muuttuvan merkittävästi historiasta ja voimme olettaa muna-kana ongelmien jatkuvan hamaan tulevaisuuteen. Miten voisimme esimerkiksi olettaa, että voimme rakentaa (tajuttoman kunnianhimoisia!!) kestäviä kaupunkeja ja kaupunginosia, jos eri markkinaosapuolien (kaupunki, yritykset, valtio, tutkimus jne.) roolit sekä yhteistyön ja tiedon jakamisen tavat pysyvät samana kuin menneisyydessä ja asioita tehdään kuten on ruukattu tähänkin asti? Einsteinin letkautus sopii tähän väliin mainiona kevennyksenä: ”hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia."

Nämä kysymykset saa vielä aivan uuden tason erityisesti kiertotalouden tapaisten haasteiden edessä, joka vaatii vieläpä systeemitason toimenpiteitä eli muutoksia pitäisi tapahtua kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja eri toimijoiden kesken. Kiertotalouden tapaista systeemistä muutosta onkin hyvä ajatella valtionneuvoston selvityksen tavoin jatkuvana ja dynaamisena vuorovaikutusprosessina ylätason (julkaisen hallinnon toimien) ja ruohonjuuritason (yritykset, kansalaiset) välillä. Julkinen hallinto voi päätöksillään ja toimillaan mahdollistaa ja tukea kiertotaloutta  poistamalla kasvun esteitä, vahvistamalla mahdollistavia rakenteita ja tuomalla esiin hyviä esimerkkejä. Yritykset tuottavat uusia innovaatioita ja liiketoimintamalleja, jotka pyrkivät markkinalähtöisesti eli kuluttajien kysynnän kautta tuomaan uusia ratkaisuja kiertotalouden tuote- ja palvelukonsepteiksi. Nämä prosessit täytyy saada nivottua yhteen kiertotaloustavoitteiden saavuttamiseksi ja tämän onnistumiseksi vaaditaan edellä mainitusti aivan uudenlaista vuorovaikutusta ja roolituksia näiden markkinaosapuolien välillä.

Teoriassa on tietysti helppo sanoa, että yksityisen ja julkisen sektorin täytyy reflektoida ja muuttaa omia roolejaan, toimintamallejaan ja yhteistyön tapoja. Kuten Antti Savola kirjoittaa julkisia hankintoja koskevassa esimerkissään, niin käytännön arjessa uusien roolien ja yhteistyönmuotojen hapuilu on huomattavasti hankalampaa: ”Osa viranhaltijoista ei ole välttämättä tottunut kommunikoimaan yrityksille ja yritykset taas saattavat olla tottumattomia kertomaan toiminnastaan kuntaan päin. Yleensä kaikki osapuolet ovat kuitenkin enemmän kuin valmiita vuoropuhelun kehittämiseen. Viranhaltijat saattavat miettiä, mitä he saavat kertoa. Mitä jos yrityksen edustajat kysyvät jotakin, johon ei osaa vastata tai johon ei edes saa vastata – hankintalain takia? Tämä pelko on ihan ymmärrettävää, koska ihmiset joutuvat tekemään työtään kovissa aikataulupaineissa ja suorituspaineissa. Tässä saattaa helpottaa ajatusmalli, että hankintakulttuuria voidaan verrata ihmissuhteisiin: mitä paremmin ymmärrät toista osapuolta, sitä paremmin yhteistyö onnistuu. Ja mitä parempaa yhteistyötä haluat ylläpitää, sitä enemmän tulee käydä vuoropuhelua vastapuolen kanssa.”

Antin esimerkki nostaa esiin erittäin tärkeän asian julkisen ja yksityisen yhteistoiminnan kehittämiseksi. Kaiken yhteistyön kehittämisen pohjalla täytyy olla ymmärrystä toisen osapuolen toimintaedellytyksistä. Yksityisen ja julkisen puolen prosesseja ei saada millään nivottua yhteen, jos toiset osapuolet eivät ymmärrä toisensa toiminnan logiikkaa ja mahdollisuuksia. Tällöin hyvääkin tarkoittavat yhteiskehittämistoimet tai -alustat voivat johtaa lopputulokseen, joka ei lopulta palvele ketään. 

Toisten osapuolien toimintaedellytyksien ymmärtäminen auttaa hahmottamaan paremmin myös eri toimijoiden rooleja osana kaupunkikehittämisen ekosysteemiä ja kehittämään niitä kiertotaloustavoitteiden saavuttamiseksi. Voiko esimerkiksi infra-alalla odottaa yksityisiltä toimijoilta valtavia 'kiertotalousloikkia' ilman, että kaupunkiorganisaatio monopolitoimijana muuttaa käytäntöjään nykyisestä toimintamallistaan ja -politiikastaan? Miten tällä alalla kaupunkiorganisaation tulisi kehittää toimintaansa kiertotalouden edistämiseksi? (ks. näistä asioista tämä blogi). Tai mikä yleisesti kuuluisi olla julkisen toimijan kuten kaupungin rooli tilanteessa, jossa kiertotalousratkaisut eivät yleisty puhtaasti markkinaehtoisesti eli kuluttajakysynnän kautta eikä yksityisiltä toimijoilta erinäisistä syistä tai juuri toimintaedellytyksistään johtuen löydy intressiä investoida kiertotalousratkaisuiden kehittämiseen? Eikö tällaisissä ns. markkinahäiriötilanteissa ole aika yleisesti tiedossa, että vastuu asioiden edistämisestä kuuluisi olla tällöin julkisilla toimijoilla, joilla on käytössään juurikin näiden ongelmien ylittämiseen tarkoitettuja poliittis-hallinnollisia instrumentteja (ks. tähän liittyen tämä blogi)? 

KIEPPI –hankkeessa pureudutaan mm. näihin haasteisiin kiertotalouden mukaisen aluekehittämisen näkökulmasta. Hankkeessa kehitetään kaupungin ja yrityksien välisiä yhteistyön ja vuorovaikutuksen muotoja juuri arkisen toiminnan kautta. Edellä mainitut teoreettiset näkökulmat ohjaavat kyllä hankkeen tekemistä ja antaa sille raamit, mutta hankkeen päätavoitteen tuotettava kumppanuusmalli pohjautuu käytännön toiminnasta nouseviin kokemuksiin ja haasteisiin ja se rakennetaan konkreettiseksi työkaluksi arkisen toiminnan ja yhteistyön kehittämiseen.

Tiivistettynä kumppanuusmallin on tarkoitus olla työkalu, joka kehittää yksityisen ja julkisten toimijoiden välistä yhteistyötä kiertotaloustavoitteiden saavuttamiseksi (1) lisäämällä aluekehittämisen osapuolien ymmärrystä toistensa toimintaedellytyksistä, (2) auttamalla eri osapuolia kehittämään omaa rooliaan kiertotalouden ekosysteemissä ja (3) ehdottamalla käytännössä hyviksi havaittuja innovatiivisia toimintamalleja eri osapuolien väliselle yhteistyön organisoimiselle.

    Blogin kirjoittaja:                                

    Tommi Halonen

    KIEPPI -hanke projektikoordinaattori

    tommi.halonen@tampere.fi