Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2020.

Markkinaehtoinen kiertotalous vaatii tukea

Kuva
Tämän vieraskynä -kirjoituksen on kirjoittanut Erkki-Jussi Nylén, Ympäristöpolitiikan väitöskirjatutkija Tampereen yliopistosta Erkki-Jussi Nylén, kuvaaja Jonne Renvall (Tampereen yliopisto) Markkinaehtoisuus on määre, jota usein esitetään toimivien kiertotalousratkaisujen edellytykseksi. Tuskin kukaan uskoo, että kiertotalouden tulisi olla täysin julkista palvelua, mutta kun puhutaan markkinaehtoisuudesta, jää helposti huomiotta, että markkinoille ei noin vain pääse tasaveroisesti kilpailemaan. Julkisen sektorin tuella on usein valtava merkitys siinä, kuinka uudet ratkaisut voidaan kehittää kilpailukykyisiksi. Julkisessa keskustelussa on usein painotettu kiertotalouden potentiaali luoda uusia markkinoita. Etuna vanhaan nähden on, että kiertotalousratkaisujen nähdään ratkovan ympäristöongelmia ja tuottavan samalla taloudellista lisäarvoa. Tämän perusteella aikeet vaikuttavat hyviltä, mutta puhtaan pöydän sijaan kiertotalousratkaisujen kehittäminen aloitetaan helpost...

Keinoja hankintojen kehittämiseen: markkinavuoropuhelun merkityksellisyys

Kuva
Tämän vieraskynä -kirjoituksen on kirjoittanut Antti Savola, Novice Oy:n perustaja ja KEINO muutosagentti Antti Savola, Novice Oy Maailma, Suomi ja maakuntamme ovat poikkeuksellisten olosuhteiden kanssa tekemisissä. Koronan aiheuttama häiriötilanne on vaikuttanut kaikkeen ja silti tiettyjä toimintoja ja palveluita tulee ylläpitää. Kunnat ovat haastavassa tilanteessa. Niissä kärsitään kiireestä, resurssipulasta ja myös hankintaosaamisen puutteesta. Yksityisen ja julkisen sektorin välinen kommunikointi saattaa välillä olla aika haastavaa. Ihmiset yrittävät parastaan, mutta kiireessä kangistutaan totuttuihin toimintatapoihin eikä niistä löydetä ulospääsyä. Osa viranhaltijoista ei ole välttämättä tottunut kommunikoimaan yrityksille ja yritykset taas saattavat olla tottumattomia kertomaan toiminnastaan kuntaan päin. Yleensä kaikki osapuolet ovat kuitenkin enemmän kuin valmiita vuoropuhelun kehittämiseen. Viranhaltijat saattavat miettiä, mitä he saavat kertoa. Mitä jos yrityksen e...

Seuraavassa kuulette kiertotalouden hypetystä…

Kuva
Tämän vieraskynä -kirjoituksen on kirjoittanut Eeva-Liisa Viskari Tampereen ammattikorkeakoulusta Eeva-Liisa Hiedanrannan kartanolla. Kuva Jaakko Saarilampi Kuinka moni muistaa vielä legendaarisen Yleisradion radiojuontaja Pertti Fagerholmin juonnon: Tämän yksinkertaistetun stereotestin tarkoituksena on ensisijaisesti auttaa kotikuuntelijoita tarkistamaan, että stereovastaanotin toimii asianmukaisesti. Seuraavassa kuulette metronomin tikitystä, jonka pitäisi kuulua ainoastaan vasemmanpuoleisesta kaiuttimesta… Kyseessä oli vuodesta 1972 alkaen luettu päivittäinen, säännöllinen testi, jolla kaiuttimista toiseen vaihtuvan tikityksen avulla pääteltiin ja säädettiin radiovastaanotin oikein stereokuuntelua varten. Mistä kummasta tämä analogia kiertotalouteen minulle tulikaan mieleen, kun tätä vieraskynä-kirjoituksen aihetta pohdin. Kiertotalouden perusajatuksena on minimoida hukan ja jätteiden syntyminen ja maksimoida tuotteiden ja materiaalien elinkaari ja niihin sitoutune...