Alustavia pohdintoja kumppanuusmallista: työkalu yksityisten ja julkisten toimijoiden yhteistyön kehittämiseen.
Haluan varoitella lukijaa heti tähän alkuun, että tämä blogiteksti ei välttämättä ole täysin koherentti ja se ei välttämättä etene koko aikaa ihan loogisesti. Lisäksi siinä käsitellään pariakin teemaa, joilla tiedän olevan linkit toisiinsa, mutta ne eivät ole vielä ihan kirkastuneet minulle. Halusin kuitenkin kirjoittaa hieman tekstiä ajankohtaisista asioista, joita pyörittelemme tällä hetkellä KIEPPI -hankkeessa vaikkei sen sisältämät pointit olisikaan täysin 'valmista kamaa'. Tämä blogi kuvaa myös sitä, että kehittämisessä ja siihen liittyvässä muutosprosessissa asiat eivät ole millään tavalla selkeitä ja koherentteja vaan joudumme itsekin hapuilemaan ja oppimaan koko ajan. Ja näinhän sen kuulukin olla: jos jokin kehitettävä asia olisi jo alussa täysin selkeä kokonaisuus, niin se olisi jo tehty historiassa eikä sitä kannattaisi enää uudestaan keksiä. Olemme siis KIEPPI -hankkeessa oikeilla raiteilla ja uuden äärellä ainakin tämän väitteen perusteella :) Ja lopultahan asiat a...